Akavalainen: Uransa keskivaiheilla oleva osaaja menestyy myös tulevaisuudessa

Verkkolehti Akavalainen uutisoi, että Taidot Työhön -hanke kehittää tradenomien ja insinöörien voimin toimintatapaa, jolla autetaan uransa keskivaiheilla olevia tunnistamaan työelämän uusia vaatimuksia ja omia vahvuuksiaan muuttuvilla työmarkkinoilla.

Artikkeliin on haastateltu Taidot Työhön -hankkeesta Haaga-Helian lehtoria Niina Jallinojaa ja Jyväskylän yliopiston professoria Mika Malirantaa.

Jallinoja on mukana osahankkeessa, johon osallistuu kaikkiaan kuusisataa yli 40-vuotiasta tradenomia ja insinööriä. Hänen mukaansa työelämän muutosten havainnointi oman tehtävän ja kokemuksen kautta hälventää pelkoja ja vahvistaa luottamusta.

”Ihmiset ensinnäkin näkevät aiempaa kirkkaammin vahvuutensa, esimerkiksi perhearjessa ja harrastuksissa karttuneet sosiaaliset kykynsä ja ongelmanratkaisutaitonsa. Yhteisissä keskusteluissa pintaan nousee osaamista, jota itse ei ehkä ole osannut paikantaa työmarkkinoilla arvokkaaksi pääomaksi”, Jallinoja sanoo Akavalaisessa.

Ammattirakenteen muutosta tutkiva Mika Maliranta kiinnittää huomion siihen, että vaikka tehtäviä häviää, samalla syntyy uusia. Hänen mukaansa vuorovaikutustaitojen arvo kasvaa samaan tahtiin työmarkkinoiden globalisaation ja prosessien digitalisoitumisen kanssa.

”Taidot, joita työelämässä tarvitsemme tänään ja huomenna, eivät ole niitä, joita pänttäsimme koulunpenkillä, eikä työelämän menestyjä ole välttämättä sama tyyppi, joka veti kokeissa aina täyden kympin”, Maliranta sanoo Akavalaisessa.

Lue koko juttu täältä.


Tutkimuskonsortio