Ekonomisti somettaa ja vaikuttaa

Sosiaalinen media on taloustieteilijä Mika Malirannalle työväline. Hän tekee sen avulla tiedettä tutuksi seuraajilleen.

Opettaminen Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulussa on Malirannan henkireikä: ”Tutkiminen on yksinäistä, ja opettaminen on kivaa vastapainoa sille."

 

 

Jos valtiotieteenlaitos olisi ollut toisen kerroksen kohdalla, Mika Malirannasta ei ehkä koskaan olisi tullut tutkijaa.

Tutkimus oli aina kiinnostanut Malirantaa, mutta hän ei tiennyt tekevänsä siitä uran itselleen ennen kuin sattui samaan hissiin professorinsa kanssa. Neljän kerroksen hissimatkalla kumpikaan ei keksinyt mitään sanottavaa, kunnes professori kysyi, tulisiko Maliranta mukaan ETLAn tutkimusprojektiin.

Nyt Maliranta toimii osa-aikaisena professorina Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulussa ja tutkimusjohtajana ETLAssa eli Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksessa ja kokee olevansa oikeassa työssä. Hänen mielestään tutkijan työssä parasta ovat itsenäisyys ja työn vaihtelevuus. Mahdollisuus vaikuttaa yhteiskunnallisiin asioihin motivoi häntä.

”Minulle tuottaa paljon tyydytystä se, että tutkimustuloksia käytetään ja että ne ovat esillä talouspoliittisessa keskustelussa.”

Tutkijan työn varjopuoli on siihen liittyvä epävarmuus. ”Vaikka tutkimuskysymys on oikeasti tärkeä, ei tiedetä, voiko vastausta ylipäätään saada selville.”

 

Twitter tarjoaa rusinat pullasta

Maliranta on aktiivinen sosiaalisen median käyttäjä. Etenkin Twitter ja Facebook ovat hänelle tärkeitä työvälineitä. Maliranta oli yksi ensimmäisistä suomalaisista taloustieteilijöistä Twitterissä, sillä hän ajatteli, että jonkun suomalaisista ekonomisteista pitäisi olla siellä aktiivinen.

Malirannan mielestä some on keino tehdä tieteen saavutuksia kansalle tutuksi. Lisäksi Twitter on hänestä oiva tapa käydä keskustelua.

”Twitter on kuin iso kahvipöytäkeskustelu. Tavallisesti kahvipöydässä keskusteleminen on rajoittavaa, sillä jos keskustelun aihe ei kiinnosta, ei sieltä voi noin vaan lähteä pois. Mutta Twitterissä voi valita rusinat pullasta.”

Facebookistakin Malirannalla on myönteisiä kokemuksia, sillä siellä hän tutustui köyhyystutkija Juho Saareen.

”Meille muodostui päivän matsi -tyyppinen asetelma. Olimme aika suorasanaisia, rajujakin. Facebookin etuna on, että siellä voi chatin kautta varmistaa, ettei toinen loukkaantunut.”

 

Työ ja vapaa-aika kulkevat käsi kädessä

Vapaa-ajallaan Maliranta urheilee paljon. Liikunta on hänelle tapa puhdistaa ajatuksia.

”Pelaan sählyä ja pyöräilen. Nämä ovat kaksi kovinta lääkettä työongelmiin.”

Maliranta on harrastanut myös maratonjuoksua. Vuonna 1997 hän oli Helsinki City Marathonilla koko kilpailun kuudes ja suomalaisista toinen.   

Maliranta ei erota työtä ja vapaa-aikaa toisistaan. ”Se johtuu työn luonteesta. Työasiat ovat intohimo, joten ne pyörivät vapaa-ajallakin mielessä.”

Tour de Runeberginkatu. Maantiepyöräilyä harrastava Maliranta on ajanut Tour de France -reittiin kuuluvan vuoristoisen Mont Ventoux -osuuden, mutta ei tällä pyörällä.

 

 

Teksti: Elli-Noora Viljanen
Kuvat: Ilari Lehtinen

 

#taidottyöhön jo opiskeluaikana

Haaga-Helian ensimmäisen vuoden journalismiopiskelijat toteuttivat haastattelut ja videot hankkeen tutkijoista Haastattelutekniikat ja henkilöjutut -opintojaksolla syksyllä 2016.

 


Tutkimuskonsortio