Oppivelvollisuuskeskustelu lämpenee

Oppivelvollisuuden pidentäminen saattaa hyvinkin nousta seuraavien hallitusneuvottelujen keskeiseksi teemaksi. Ilman toisen asteen koulutusta jääneiden asema työmarkkinoilla on kehno eikä työelämän vaatimusten kasvu sitä ainakaan paranna.

Roope Uusitalo
professori, Jyväskylän yliopisto

 

Oppivelvollisuuden pidentäminen saattaa hyvinkin nousta seuraavien hallitusneuvottelujen keskeiseksi teemaksi. Ilman toisen asteen koulutusta jääneiden asema työmarkkinoilla on kehno eikä työelämän vaatimusten kasvu sitä ainakaan paranna. Oppivelvollisuuden pidentämistä lukuun ottamatta suunnilleen kaikkea mahdollista onkin jo esitetty. Hallituksen keväällä 2017 esittämässä toimenpidelistassa väläytetään jopa sopimussotilaiden palkkaamista korkean työttömyyden alueella sijaitseviin varuskuntiin.

Elokuussa neljän ministeriön kansliapäälliköt päättivät selvittää miten alle 18-vuotiaita voitaisiin velvoittaa osallistumaan koulutukseen tai muuhun aktiivisuutta ylläpitävään toimintaan. Tänään (6.11.) Helsingin Sanomat kartoitti pääpuolueitten näkemyksiä oppivelvollisuuden pidentämiseen.

Radikaalia uudistusta esittää eduskunnan sivistysvaliokunnan puheenjohtajan Tuomo Puumala (kesk). Puumalan mallissa koulu alkaa jo 6-vuotiaana ja oppivelvollisuus jatkuu 18-vuotiaaksi. Avauksen iso pointti on oppivelvollisuuden ulottaminen toisen asteen koulutuksen loppuun asti. Aloittamalla 6-vuotiaana ehtisi 18-vuotiaana saada jo lukio- tai ammattitutkinnon valmiiksi.

Tämä uudistus voisi jopa rahoittaa itse itsensä. Vuotta aikaisemmin työmarkkinoille tulijat kerkiäisivät maksaa verojakin vuoden pitempään. Toisaalta rahoitus voisi hoitua jo säästöllä, joka syntyisi nykyisten koulupudokkaiden pitämisestä koulunpenkillä. Toisen asteen koulutus on kannattavaa erityisesti oppilaille itselleen mutta myös yhteiskunnalle. Lukiolaisten oppikirjat ovat kouluttamattomien työttömyyteen verrattuna halpoja. Tarvittaisiin vielä kunnollinen laskelma siitä, mitä jää viivan alle.

Suunnitelmassa on toki ongelmiakin. Koulun aloittamisen aikaistaminen ei nykytutkimuksen valossa erityisemmin oppimista edistä. Tosin tätä koskeva tutkimustieto on vajavaista. Tiedetään, että melkein vuoden vanhempina aloittavat tammikuussa syntyneet pärjäävät koulussa paremmin kuin joulukuussa syntyneet, mutta on vaikea sanoa, onko kyse absoluuttisen vai suhteellisen iän vaikutuksesta. Tammikuussa syntyneet kun ovat koko koulu-uransa ajan niitä luokan vanhimpia. Alakoulun ja esiopetuksen raja ei sekään ole niin jyrkkä kuin aikaisemmin. Esikoulussakin opetellaan kirjaimia ja numeroita, monesti jopa alakoululaisten kanssa samassa rakennuksessa. Pakollisen esiopetuksen muuttuminen oikean koulun ekaluokaksi ei ehkä olisi suurikaan muutos.

Suurin ongelma Puumalan mallissa on lukio- ja ammattikouluvalintojen siirtyminen vuotta aikaisemmaksi, keskelle pahinta murrosikää. Lisäksi kotitaustan vaikutus kouluvalintoihin on sitä suurempi mitä nuorempana valinnat tehdään. Suomalainen peruskoulu-uudistus olikin tasa-arvon kannalta merkittävä koulu-uudistuksia. Oppikouluun pyrittiin jo kansakoulun neljännen luokan jälkeen 11-vuotiaana, peruskoululaisten pitää valita vasta 9. luokan jälkeen 16-vuotiaana. Ikärajan siirto alaspäin kääntäisi pyörää taaksepäin.

Ongelman ratkaisisi pakolliseen 12-vuotiseen yhtenäiskouluun siirtyminen, jota HS artikkelin mukaan kannattaa ainakin SDP:n Pilvi Torsti. Ruotsissa ammatilliset ja akateemiset linjat ovat osa samaa gymnasiumia, USAssa samaa High Schoolia. Ehkä välimuotojakin olisi löydettävissä ja ammatillisen ja lukiokoulutuksen raja-aitaa voisi jotenkin madaltaa. Tällä hetkellä tosin ammatillista koulutusta ollaan uudistamassa täsmälleen päinvastaiseen suuntaan. Amisreformi vie opetusta työpaikoille, lisää käytännön harjoittelua ja vähentää luokkahuonemuotoista ”koulumaista” opetusta.

Oppivelvollisuusiän nostoa vastustaa opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok). Ministerikin kannattaa koko ikäluokan kouluttamista vähintään toiselle asteelle, mutta epäilee että pakko ei ratkaise motivaatio-ongelmia, jos elämässä on monia muita koulutukseen kiinnittymistä haittaavia ja pahoinvointia aiheuttavia tekijöitä. Ministerin huoli nuorten tilanteesta on varmasti aiheellinen, mutta herättää kysymyksen, miksi pakko toimii peruskoulussa, mutta alaikäisten velvollisuus osallistua toisen asteen koulutukseen hävittäisi koulutusmotivaation. Vapaaehtoista yläkouluahan ei kukaan (enää) kannata.


Tutkimuskonsortio