Suhteellinen ikä tulisi huomioida erityisopetuksessa

Suhteellisen iän vaikutukset näkyvät myös erityisopetuksessa: Loppuvuoden lapset saavat erityisopetusta todennäköisemmin kuin alkuvuonna syntyneet. Myös päättäjien tulisi huomioida tämä ilmiö.

Antti Saastamoinen, erikoistutkija, VATT (vasemmalla)
Aapo Kivinen, tutkimusapulainen, VATT

 

Nykyään jo noin joka kuudes peruskoulun oppilas saa erityistä tai tehostettua tukea. Erityisopetuksen piiriin kuuluvien oppilaiden määrä on selvästi kasvanut viimeisten vuosikymmenien ajan. Valtiontalouden tarkastusviraston vuonna 2013 tekemän selvityksen mukaan, etenkin lievempien, oppimiseen ja käyttäytymiseen liittyvien vaikeuksien perusteella tehtävät siirrot ovat kasvaneet 2000-luvun ajan.

Aiemmin tässä blogissa on käsitelty näitä muutostrendejä ja pohdittu erityisopetuksessa toteutettujen reformien mahdollisia vaikutuksia tuen tarjontaan ja tarpeeseen kansallisten tilastojen valossa.

Kansalliset tilastot peittävät kuitenkin alleen monta yksilöä, eikä tuen tarjonnan ja tarpeen mekanismeja voida näiden tilastojen valossa täysin ymmärtää. Keskeinen kysymys siitä, tarvitsevatko nykyiset koululaisemme tukea aiempaa enemmän vai siirretäänkö oppilaita erityisopetukseen aiempaa herkemmin, tuleekin ottaa tarkasteluun myös yksilötasolla.

Oppilaan tuen tarpeen arviointi on aina yksilöllistä ja tarpeeseen vaikuttavat lukuisat lapsen ympäristöön, terveyteen ja kehitykseen liittyvät tekijät. Tuoreessa VATT:n julkaisemassa tutkimuksessa on havaittu, että myös lapsen syntymäaika on yksi tekijä, joka vaikuttaa saatuun tuen määrään. Tutkimuksessa vertailtiin alku- ja loppuvuodesta syntyneiden oppilaiden todennäköisyyttä saada yksilöllistetty oppimäärä eli erityisopetuksen muoto, jota käytetään muiden tuen muotojen ollessa riittämättömiä. Aineistona käytettiin vuosien 1998–2014 aikana peruskoulusta valmistuneita oppilaita.

Joulukuussa syntyneiden todennäköisyys saada osittain yksilöllistetty oppimäärä on lähes 50 prosenttia suurempi kuin tammikuussa syntyneiden. Ilmiötä kutsutaan suhteellisen iän vaikutukseksi, jonka on havaittu vaikuttavan erityisopetuksen lisäksi moneen eri elämän osa-alueeseen. Suomessakin on havaittu, että alkuvuodesta syntyneet menestyvät keskimäärin paremmin opinnoissa, jalkapallossa ja politiikassa kun taas loppuvuodesta syntyneille diagnosoidaan useammin ADHD.

Vuosien 1998–2014 aikana oppilaiden osuus osittain yksilöllistetyllä oppimäärällä kasvoi alle yhdestä prosentista yli neljään prosenttiin, mikä vastaa noin 2600 oppilasta. Tutkimuksessa havaittiin, että suhteellisen iän vaikutus yksilöllistämispäätöksiin on myös kasvanut ajan myötä Suomessa. Vuosien 1998­–2005 aikana peruskoulusta valmistuneiden ikäluokissa ei löytynyt huomattavaa vaikutusta osittain yksilöllistettyyn oppimäärään. Sen sijaan 2006–2014 valmistuneiden osuudessa vaikutus on kasvanut tasaisesti yli kahteen prosenttiyksikköön.

Koska yksilöllistettyyn oppimäärään päätyvillä on jo selkeitä oppimisvaikeuksia, aloitusiän vaikutus saattaa olla vieläkin suurempi erityisopetuksen matalammilla portailla, jossa päätös tuen tarpeesta on subjektiivisempi. Koska on epätodennäköistä, että iän merkitys tuen tarpeeseen itsessään muuttuisi yli ajan, näyttäisi että nuoria on siirretty yksilöllistettyyn oppimäärään aiempaa herkemmin. Tutkimuksen perusteella ei voida kuitenkaan sanoa, mistä vuoden 2005 jälkeen havaittu muutos johtuu.

Lisäksi tutkimuksesta tarkasteltiin, poikkeaako suhteellisen iän vaikutus muun muassa sukupuolen ja vanhempien koulutustaustan mukaan.  Tulosten mukaan vaikutus oli suurempi tytöille ja lapsille, joiden vanhemmilla ei ole korkeakoulutusta. Tämä todennäköisesti johtuu siitä, että nämä ryhmät noudattavat tarkemmin ohjeellista koulunaloitusikää. Vastaavasti pojilla ja korkeakoulutettujen perheiden lapsilla koulunajoitusikä joustaa enemmän tarpeen mukaan.

Mitä tutkimuksesta voisi ottaa opiksi? Jos suhteellisesti nuoremmat lapset ovat tuen piirissä herkemmin vain myöhäisemmän suhteellisen kehityksensä vuoksi eikä todellisen tuen tarpeen vuoksi, olisi mietittävä tulisiko esimerkiksi koulunaloitusiän olla yhä joustavampi.

Opetusryhmiä jaettaessa voitaisiin myös kiinnittää aiempaa enemmän huomiota suhteelliseen ikään, niin että samassa ryhmässä olevat olisivat saman ikäisiä. Joka tapauksessa tutkimuksen valossa näyttää siltä, että etenkin opintien alkupäässä on syytä kiinnittää huomiota myös lapsen ikään suhteessa ikätovereihinsa. Päättäjien on syytä muistaa tämä, kun he tekevät päätöksiä varhaiskasvatuksesta ja esiopetuksesta.


Tutkimuskonsortio