Tuomas Kosonen: Perhevapaauudistuksella liian tiukat reunaehdot

Hallituksen perhevapaauudistuksen kaatuminen ei ollut yllätys. Palkansaajien tutkimuslaitoksen tutkimusjohtajan Tuomas Kososen mukaan ennusmerkit uudistuksen tuholle olivat esillä jo uudistuksen syntyvaiheissa.

”Hallitus asetti jo alun alkaen tavoitteelle erittäin ristiriitaiset ja toisiaan poissulkevat reunaehdot. Näistä ristiriitaisimmat olivat, että lasten kotona hoitamisen edellytykset kolmivuotiaaksi asti tulee säilyttää, työllisyyden ja sukupuolten tasa-arvon tulee parantua ja silti rahat uudistukselle pitää löytää nykyisen budjetin sisältä”, Kosonen kirjoittaa PT-blogissa.

Kososen mukaan järkevästi uudistettu malli huolehtisi siitä, että perheiden asema ei heikkene liikaa, samalla kun kannustimet työn teolle eivät olisi niin heikot, että köyhyysloukkuja syntyy, kuten nykyään.

Kosonen tutkii Taidot Työhön -hankkeessa lasten pitkän kotihoidon vaikutuksia lasten kehitykseen ja heitä hoitavien äitien urakehitykseen.

Lue PT-blogi täällä.

Comments are closed.